torstai 5. heinäkuuta 2012

Myrskyn jälkeen on poutasää

Eilinen oli taas niitä päiviä jolloin mistään ei tule mitään.. Vaikka mulla oli siis vapaapäivä.. Oli tarkoitus nousta ajoissa jotta ehtis tehä kaikenlaista.. Kellon jatkuvan torkuttamisen ja lopulta sammuttamisen myötä nousin ylös joskus puolen päivän jälkeen..great! Töllötin telkkaa ja sain jopa pyykkikoneen pyörimään..muutoin vaan kuuntelin musaa..

 Olin aikeissa lähteä kaiman kanssa zumbaamaan.. ja niin lähdinkin..tai siis yritin.. Tuttuun tyyliini lähdin hiukan viime tingassa ja kappas..en päässytkään kovin pitkälle kun liikenne poikki..10-15min siinä sitten törötin liikkumatta senttiäkään..että en sitten ehtiny mihinkään vaan käännyin takas ja painelin suoraan sänkyyn ku otti niin pahasti päähän..(ajattelin että uusi herääminen auttas) ja ne päikkärit sitten venähti parin tunnin pituiseks.. No ompahan nyt ees nukuttu sitten vapaapäivänä!!

Tää päivä onkin sitten ollut aivan eri luokkaa.. Vaikken ihan heti ensimmäiseen herätykseen noussutkaan, pääsin kuitenkin senn verran ajoissa ylös,että ehdin kerrankin käydä lenkillä ennen töihin lähtöä!! (Siis on harvinaista jos meikäläinen vaivautuu mihinkään aamusella,ellei ole pakko)
Ja täytyy sanoa,että ihanaa kun kampesin itseni ovesta ulos kauniiseen auringonpaisteeseen!! HYVÄ MINÄ!! ;)


Lenkkipolun varrelta  


Oon muutaman kerran tuolla lenkkeillessäni katsellut eräitä tekstitettyjä kiviä siinä matkan varrella.. Niitä on varmaan 5-7 erilaista(en oo laskenu tarkemmin).. Tänään pysähdyin niiden kohdalle ottaakseni parista kuvan, mutta juuri silloin siihen pölähti joku ukko pussin kanssa kaivelemaan roskista, joten jatkoin matkaa..sen verran jäi vaivaamaan,että käännyin parin sadan metrin päästä takaisin.. Tässä pari (mielestäni) osuvaa sanomaa:





Ja tän tahtiin paineltiin osa matkasta (ja kuvastaa hyvin kyllä lenkin aikaisia fiiliksiäkin):


 Ja puolessa välissä lenkkiä jäin tuijottelemaan järvelle tän tahtiin:



Mutta nyt suunnataan hyvillä mielin ja energisenä iltavuoroon!

Aurinkoista päivää!!

<3:VipeR

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti