keskiviikko 28. elokuuta 2013

Salihöpinöitä ja lomalle lompsis..

Mitäs se ihminen tekis sunnuntai aamuna klo 8.30? No tietenkin lähtee salille! Tai niin nää tytöt ainaskin teki :D Mennessä oli pari vanhempaa ihmistä saleilemassa, mutta jo ennen kymppiä sali hiljeni ja saatiin ihan kahdestaan siellä ähkiä ja puhkia ja vähän kirotakin isojen painojen alla.. :D Silläpä siellä kehtasi muutaman kuvankin räpsiä kun ei ollut ketään ihmettelemässä :P

Pari tuntia sisälsi:

  • Lämpö:spinning + kahvakuulailua
  • taljalla "työnnöt eteen" (fyssarin ohjeita)
  • etureidet
  • takareidet
  • jalkaprässi ylös
  • yläselälle laite jonka nimeä en nyt saa päähäni
  • rinnalleveto levytangolla (hain vähän tuntumaa)
  • penkkipunnerrus
yhtä tärähtänyt kuva, kuin treenaajakin ;)
Etenkin ton takareisilaitteen kanssa kirosin kun ei tahtonut tuntua missään..paitsi pohkeissa, joita kiristi oikein kunnolla (sillä jätin ne tekemättä)..Lisäsin vaan painoja ja toiston määrää ja silti tuntui että ei mitään... Nooh, voi kertoa, että maanantaina ja etenkin eilen tuntui! En pystyny ottaan pitkiä askeleita, ojentamaan istuessa jalkaa eteen ja kytkimen painaminenkin sattui! Aivan jäätävät lihaskivut..Mulla ei oo ikipäivänä varmaan ollut takareidet noin kipeet!! Oli kyllä persusta ja jostain syystä myös haukkaritkin, mutta noi takareidet!!!!

Magnesiumia oon sitten ottanut nää päivät vähän ahkerammin.. :P



tsemppari ja ahkera..vai miten se meni ;
Mutta sepä siitä..Eilen olin viimestä päivää töissä ja nyt vaan odotan innolla huomista kun lähetään tän salikaverin (ja jokavuotisen reissukaverin) kanssa ajeleen kohti Turkua ja sieltä Tukholmaan.. Ollaan yks yö laivalla ja kaksi maissa! JEE!! Ihana heittää vähän vapaalle ja "lomailla" nyt pieni hetki! :) Eipä mulla muuta..

Mukavaa loppuviikkoa!! :)

<3:VipeR

"Muille se on viikonloppu, meillä menee koko loppuviikko"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti